Keravanjoen päiväkoti

Keravanjoen päiväkoti sijaitsee Keravanjoen monitoimitalon naapurissa. Päiväkodissa huomioidaan erityisesti lasten liikkumisen ja leikkimisen toiveita ja tarpeita.

  • Toiminnan painopisteet

    Lasten hyvinvoinnin ja oppimisen tukeminen:

    Lapsen hyvinvointi näkyy lasten ilossa ja luottamuksessa. Monipuolinen pedagoginen toiminta näkyy oppimisen alueiden suunnittelussa ja toteutuksessa:

    • Lasten kielellisiä taitoja ja valmiuksia vahvistetaan päivittäin lukemalla, loruttelemalla ja laulamalla. Erityisesti kiinnitetään huomiota aikuisten ja lasten sekä aikuisten välisen vuorovaikutuksen laatuun.
    • Lasten musiikillista, kuvallista, sanallista ja kehollista ilmaisua tuetaan kokonaisvaltaisesti ja monipuolisesti. Päiväkodissa toteutetaan kuukausittain koko päiväkodin yhteisiä laulu- ja leikkituokioita. Lisäksi jokaisessa ryhmässä suunnitellaan ja toteutetaan musiikki- ja taidekasvatusta, jossa korostuvat kokeilu, tutkiminen ja mielikuvitus.
    • Sosiaalisten ja tunnetaitojen oppiminen on tärkeää ja sen tavoitteiden mukaisesti lapsille opetetaan hyväksyntää ja hyviä tapoja. Tasapuolinen ja kunnioittava kohtelu ovat toiminnan perusta. Päiväkodin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteena on olla reilu päiväkoti, jossa jokaisella lapsella ja aikuisella on hyvä olla.
    • Päiväkodissa on käytössä projektityöskentelyn malli, jolloin kaikki oppimisen alueet toteutuvat projektin eri vaiheissa. Lapsia ohjataan tekemään havaintoja erilaisissa oppimisympäristöissä. Päiväkodissa mahdollistetaan elämyksiä ja kokemuksia ja autetaan nimeämään asioita ja käsitteitä. Ryhmät retkeilevät viikoittain lähiympäristöön.
    • Keravan varhaiskasvatuksen liikunnan vuosisuunnitelma ohjaa liikkumisen suunnittelua ja toteutusta.

    Arvot

    Rohkeus, inhimillisyys ja osallisuus ovat Keravan kaupunkistrategian ja varhaiskasvatuksen arvoja. Näin arvot näkyvät Keravanjoen päiväkodissa:

    Rohkeus: Me heittäydymme, otamme puheeksi, kuuntelemme, olemme esimerkkinä, tartumme lasten ajatuksiin, luomme uusia toimintatapoja, menemme myös epämukavuusalueelle

    Inhimillisyys: Me olemme tasa-arvoisia, oikeudenmukaisia ja sensitiivisiä. Me arvostamme lasta, perheitä ja työkavereita. Me välitämme, otamme syliin ja huomaamme vahvuudet.

    Osallisuus: Meillä jokainen saa vaikuttaa ja olla yhteisön jäsen omien taitojen, halun ja persoonallisuuden mukaan. Jokainen tulee kuulluksi ja nähdyksi.

    Inklusiivisen oppimisympäristön kehittäminen

    Keravanjoella kuunnellaan ja huomioidaan erityisesti lasten liikkumisen ja leikkimisen toiveita ja tarpeita. Monipuolinen liikkuminen mahdollistetaan niin ulkona kuin sisätiloissa. Leikkitiloja rakennetaan yhdessä lasten kanssa koko päiväkodin tilat hyödyntäen. Leikki ja liikkuminen saavat näkyä ja kuulua. Aikuisten erilaisia rooleja ja läsnäoloa korostetaan liikkumisen mahdollistamisessa ja rikastuttamisessa. Tähän liittyy tutkiva työtapa, jolloin aikuinen havainnoi aktiivisesti lasten toimintaa ja leikkejä. Näin opitaan tuntemaan lapset ja heidän yksilölliset tarpeensa.

    Päiväkodin alle 3-vuotiaiden toimintaan voi tutustua Järvenpäämedian sivujen artikkelista. Siirry Järvenpäämedian sivulle.

  • Päiväkodissa on viisi ryhmää ja avointa varhaiskasvatusta tarjotaan leikkikoulun muodossa. Lisäksi Keravanjoen koulun tiloissa on kaksi esiopetusryhmää.

    • Kissankulma 040 318 2073
    • Metsäkulma 040 318 2070
    • Vaahteramäki 040 318 2072
    • Melukylä (esiopetusryhmä) 040 318 2069
    • Huvikumpu (alueellinen pienryhmä) 040 318 2071
    • Leikkikoulu Satujoki 040 318 3509
    • Keravanjoen koulun esiopetus 040 318 2465

Päiväkodin osoite

Keravanjoen päiväkoti

Käyntiosoite: Rintalantie 3
04250 Kerava

Yhteystiedot