Killan koulu

Killan koulu on lähes 300 oppilaan alakoulu, jossa opiskellaan luokka-asteilla 1–6.

  • Killassa on tärkeää oppimisen ilo, jokaisen lapsen ja aikuisen hyvinvointi sekä yhdessä tekeminen. Jokainen oppilas on tärkeä.

    Koulussa on noin 240 oppilasta luokka-asteilla 1–6. Koulussa on 10 yleisopetuksen luokkaa vuosiluokilla 1–6, kolme erityisen tuen monimuotoluokkaa ja valmistavan opetuksen luokka vuosiluokilla 3–6. Killan koulussa järjestetään koululaisten iltapäivätoimintaa (KIP). Talossa on lisäksi kaksi Sompion päiväkodin esiopetusryhmää.

    Killassa järjestetään valmistavaa opetusta maahanmuuttajataustaisille lapsille, joten koulun tunnelma on kansainvälinen.

    Ammattitaitoinen henkilökunta ja luonnonläheinen sijainti

    Koulun henkilökunta on ammattitaitoista. Osaamista löytyy yleisopetuksen, erityisopetuksen ja monen kielen osa-alueilla. Opiskelussa on käytössä hyvät tietotekniset välineet.

    Koulu on lähellä luontoa. Kulkeminen kouluun on helppoa julkisilla kulkuvälineillä ja autolla. Kaupungin urheilukeskus ja valaistut ulkoreitit sijaitsevat vajaan puolen kilometrin etäisyydellä. Oppilaat pääsevät nauttimaan mahdollisuuksista liikkua ulkona kaikkina vuodenaikoina.

    Visio ja toiminta-ajatus

    Killan koulun visio on: Yksilöinä yhdessä – kohti hyvää elämää. Toiminta-ajatuksena on antaa monipuolista ja laadukasta opetusta oppilaiden yksilöllisyys huomioiden sekä tukea oppilaan terveen itsetunnon kehittymistä turvallisessa opetus- ja kasvatusympäristössä.

  • Lukuvuoden 2023-24 toimintakalenteri

    Elokuu

    Ensimmäisen kouluviikon aikataulut  

    • Keskiviikkona 9.8. koulupäivät kaikilla klo 9-12.15  
    • Torstai ja perjantai 10.-11.8.: 1.-3.-luokat: koulua klo 8.15-12.15, 4.-6.-luokat koulua klo 8.15-13.15  
    • Iltapäiväkerho aloittaa toimintansa heti keskiviikkona 9.8.  
    • Lukujärjestyksen mukainen opetus alkaa maanantaina 14.8. Opettajat tiedottavat luokkien lukujärjestykset. 
    • Liikuntapäivä Keinukalliossa ke 23.8.  
    • Koko koulun vanhempainilta ke 30.8. klo 17.30. Luokkien vanhempainillat samana päivänä oman aikataulun mukaan.
    • 6A leirikoulussa 15.-18.8 Pajulahdessa. 

    Syyskuu

    • Koulukuvaus 18.9.-20.9.2022 ma-ke 
    • 21.9. klo 10.15 koko koulun keppijumppa 
    • 26.9. Oppilaskunnan vaalit  
    • Välkkämaraton aloitus pe 29.9. . klo 9.30-10.15.
    • 28.-29.9. Nälkäpäiväkeräys

    Lokakuu

    • Elokuvaviikko 2.-6.10.: 
    • Katsotaan yhdessä ruokalassa elokuvat seuraavasti: 
    • Torstai 5.10 eskarit+1-2.lk leffa
    • Perjantai 6.10. 3-6.lk leffa 
    • Vko 40-41,43 Keravan yhteiset monialaiset oppimiskokonaisuudet  
    • 10.10. Klo 10.20 Aleksis Kiven päivä -aamunavaus (4. lk) 
    •  Välkkämaraton viimeinen juoksupäivä to 12.10 ja  palkintojenjako esiintyjäisissä 
    • Esiintyjäiset pe 13.10. Klo 9.00 
    • 6B leirikoulussa 10.-13.10. Pajulahdessa. 
    • VKO 42 SYYSLOMA 
    • 24.10. YK:n päivän aamunavaus klo 10.20 (Valo) 
    • Halloween-disco ti 31.10.  

    Marraskuu

    Pe 10.11. Avoimet ovet isille, isoisille ja muille tärkeille mieshahmoille, sis. aamukahvit klo 8.15-10.15 

    Lapsen oikeuksien viikko 20.-24.11. 

    • pe 17.11. Lapsen oikeuksien viikko aamunavaus  (3. lk) 
    • Ma 20.11. Lapsen oikeuksien päivä – yhteistyötä yli luokka-asterajojen 
    • Oppilaiden hyvinvointipäivä ke 22.11. (oppilaskunta) 
    • Lapsi mukaan töihin -päivä 24.11. 

     Joulukuu

    4.12. klo 13-15 6.luokkalaisten koko kaupungin itsenäisyysjuhla, Kurkelan koulu.

    Itsenäisyyspäivä: 

    Ti 5.12. lipunnosto, Maamme-laulu ja juhlafanfaari  klo 9.00 

    Juhlaruokailu (vastuussa 5.lk)

    Ke 13.12 Lucian päivä (4. lk)

    Perjantai 22.12. Koulupäivä klo 8.15-12.15 

    Jouluesiintyjäiset koko kouluyhteisölle (myös huoltajille) liikuntasalissa klo 8.30-9.30 

     

    Joululoma 23.12.2023-7.1.2024

     

    Tammikuu

    Ma 8.1. Kevätlukukausi alkaa 

    Oppilaskunta järjestää pukeutumisviikon  viikolla 5. 

    Koko koulun presidentinvaalit ke 24.1.

     

    Helmikuu

    Penkkarit 8.2. 

    Vanhojen tanssit koululla 9.2. 

    Kaveriviikko vko 7:  

    Talviliikuntapäivä Tiistai 13.2. koulun ympäristössä Sis. esiintyjäiset klo 9 

    Ke 14.2. Ystävänpäiväradio 5-6lk klo 10.15 ja välkkädisco 

    TALVILOMA 19.2.-23.2. 

     

    Maaliskuu

    vko 10-11 MOK-viikko – Kerava 100 vuotta 

    19.3. Minna Canthin päivän/ tasa-arvon päivän päivänavaus (6.lk) 

    Torstai 28.3. Esiintyjäiset 

    Pääsiäisloma 29.3-1.4. 

     

    Huhtikuu

    Ti 30.4. Vappurieha. Pukeutumispäivä, välituntidisco, 2. lk aamunavaus klo 10.20 

     

    Toukokuu

    To 2.5. Unicef-kävely 

    Pe 3.5. Avoimet ovet äideille, isoäideille ja muille tärkeille naisille, sis. aamukahvit klo 8.15-10.15 

    Helatorstai 9.5. 

    Pe 10.5. vapaapäivä koulutyöstä 

    Uusien ekaluokkalaisten tutustumispäivä 22.5.24 klo 9-11 

    Viimeinen kouluviikko:  

    Viimeisen kouluviikon aikataulu oppilaille tiedotetaan myöhemmin 

    Kevätjuhla ti 28.5. klo 18

    Yleisurheilutapahtuma Kalevan kentällä to 30.5. 

    Pe 31.5. klo 9.00 -9.45, Esiintyjäiset (talent) 

    La 1.6. koulupäivä klo 9-10, Stipendit ja 6. lk kukitus, todistusten jako luokittain. 

  • Keravan perusopetuksen kouluissa noudatetaan koulun järjestyssääntöjä ja voimassa olevaa lainsäädäntöä. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

    Lue järjestyssäännöt.

  • Killan koti- ja kouluyhdistys on aktiivinen vanhempainyhdistys, jonka toimintaan mukaan toivotaan jokaista koulun perhettä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää oppilaiden, vanhempien, lasten ja koulun välistä yhteistoimintaa. Yhdistyksen jäseniä ovat automaattisesti kaikki koulun perheet. Emme kerää jäsenmaksuja vaan yhdistys toimii ainoastaan vapaaehtoisten kannatusmaksujen ja rahoitusten varassa.

    Vanhempainyhdistyksen toiminnasta tiedotetaan Wilmassa ja yhdistyksen omassa Facebook-ryhmässä. Siirry yhdistyksen Facebookiin.

Koulun osoite

Killan koulu

Käyntiosoite: Sarvimäentie 35
04200 Kerava

Yhteystiedot

Hallinnon henkilökunnan (rehtorit, koulusihteerit) sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kerava.fi. Opettajien sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@edu.kerava.fi. Rehtori Markus Tikkanen, p. 040 3182403 Apulaisrehtori Virve Saarinen p. 040 318 2410

Luokat ja erityisopettajat

Luokat 1A, 2A, 2B, 3A, , 4A, 4B, 5A, 5B, 6A, 6B

Muu henkilökunta

Terveydenhoitaja

Katso terveydenhoitajan yhteystiedot VAKEn verkkosivuilta (vakehyva.fi).

Iltapäivätoiminta